Kuvia

Näissä vikoissa postauksissa laittelen teille kuvia viimehetkien tapahtumista. En enään jaksa kirjotella paljoa, koska kauheasti tekemistä, mutta latailen teille kuvia näytille. Tällä hetkellä olen jo vaihtari ohjelmasta ulkona ja odottelen mun vanhempien saapumista. Ne tulee maanantaina, eli ylihuomenna ja kierrellään pari viikkoa ympäri Ecuadoria. On ihana päästä näyttämään missä oon tän vuoden asustellut. Ehkä nekin ymmärtää mun kertomisia paremmin, kun itse näkee millaista täällä on! Mutta joo, tässä vähän kuvia :)

Vapaaehtoistyötä koulun kanssa

Otavalon inkamarkkinoilta

Baños

Nähään pian!

Pian kotiin!

Tuun jo 5 viikon päästä kotiin!!!!! Voitteko uskoa? Mä en! Aika on mennyt nopeesti ja mulla on ollut älyttömän upea ja tapahtumarikas vuosi. En oikeen osaa sanoa mitä muuta olisin siltä voinut toivoa. Pettymyksiä, Naurua, vaikeita tilanteita, chillailua ja elämää. Nyt vielä ootan viimiset hetket sitä, että pääsen matkustelemaan mun vanhempien kanssa ja näyttämään tätä upeeta maata! Olen kiitollinen kaikille, jotka ovat tehneet tämän mulle mahdolliseksi! 

Tässä teille vähäsen kuvia viimekuun tapahtumista :)

 

Käytiin Maaliskuussa Papallactalla, jossa on tulivuoren kuumista lähteistä tehty ulkoilma kylpylä. Tulivuori siis lämmittää veden noin 40 asteiseksi. Oli kiva paikka, mutta ilma on ihan jäätävää. Kauhea tulla vedestä pois. Olen käynyt kivemmissakin paikoissa täällä.

Perus arkea koulussa .

Mut pyydettiin meidän koulun modeliin valokuvaajaksi. Se on koulujen järjestämä poliittinen väittely nuorille harjoitukseksi. Kaikkille jaetaan maa jota pitää puolustaa ja yhteinen kriisitilanne historiasta tai nykypäivästä. Se on 2,3 ja 4 kesäkuuta, joten sinne siis! 

 Käytiin myös otavalon inka markkinoilla, mutta laitan siitä kuvia eri postaukseen. 

Mitäs täällä nyt siis tapahtui?

Monet varmaan tietääkin, mitä täällä on tapahtunut ja odottavat mun tekstiä. Kerron kuitenkin vielä niille, jotka ei ole telkkaria katsonut tai lehteä avannut. Lauantai iltana seitsemän aikoihin monen Ecuarorilaisen elämä muuttui totaalisesti, kun maanjäristys iski rannikolle. Tarkemmin Esmeraldan provinssiin, jossa mäkin olin kuukausi sitten lomailemassa. Lopullinen järistyksen voimakkuus jäi 7.8, joka on siis jo tosi hyvän kokonen tärähdys. 

Tossa ylhäällä vasemmalla on Esmeraldas ja mä asun Pichinchassa tuolla minne on merkattu tähti. Koko Esmeraldan ja Manabin alueet on täysin tuhoutunut. Yhteensä 6 provinssia hätätilassa rannalta katsotuna. Talot ja sillat sortu. Tällä hetkellä kuolleita on yli 400, mutta määrä nousee koko ajan kun ihmisiä tunnistetaan ja löydetään raunioista. Ihmiset menettäneet kotinsa, perheensä ja omaisuutensa. Uutisissa pyörii koko ajan järkyttävää katsottavaa. Nyt on päällä zunami varoitus, mutta paikallisten tiedotusten mukaan se ei ole todenäköistä. Toivotaan niin!

Mä olin tapahtumahetkellä leffassa Josen kanssa. Kun järistys alkoi, tuntui kirjaimellisesti siltä, että penkki lähtee alta. Pimeessä huoneessa tunnelma tiivisty tosi nopeasti. En eka tajunnut kuinka iso juttu se oli, koska meillä on tullut pienempiä järistyksiä parina viime kuukautena, joten olin jo tottunut. Lauantainen oli samanlainen kun ne, mutta se ei vaan loppunut ja voimistu koko ajan. Ihmiset leffateatterissa alkoivat rukoilemaan, jotkut itkemäänkin ja kaikki koitti soitella perheelle ja tutuille. Kenttä meni, joten kukaan ei saanut puheluita läpi. Siitä vasta alko suurempi paniikki. Mäkin aloin tajuamaan 5 minuuttia järistyksen jälkeen kuinka vakava tilanne oli, kun kuulin, että voimakkuus oli 6.5. Oli jännää mennä ulos teatterista soittamaan, kun oli ollut pimeässä huoneessa ja ei ole mitään hajua miltä ulkona näyttää. No kadutkan oli täynnä ihmisiä, koska vastapäätä oleva kauppakeskus evakuoitiin, kuten kaikki muutkin isommat julkiset rakennukset. Soitettiin siinä ihmiset läpi, että kaikki on hyvin. Ollaan kyllä onnekkaita, että järistys ei yltänyt niin voimakkaana quitoon asti ja meillä on vielä katto päänpäällä.

Mutta mun on pakko nostaa hattua kaikille Ecuadorilaisille, jotka eivät joutuneet järistyksen uhriksi. Kaikki ihmiset ovat täysillä auttamassa omaa maatansa ylös. Joka ikinen ihminen on penkonut vaatteet vaatekaapistaan ja käynyt kaupassa ostamassa ruokaa lahjoitettavaksi. Mäkin olin sunnuntaina pakkaamassa ruokaa ja vaatteita pahvilaatikoihin lähetettäväksi rannikolle. Yhtäkkiä Ecuadorilaisista tuli yksi iso perhe ja kaikki pystyvät ajattelemaan itsensä kärsivien asemaan. Ihania sydämellisiä ihmisiä. Se tulee esiin tämän kaltaisissa tilanteissa. Jokaiset koulut kerää luokittain päivittäistavaroita lähetettäväksi. Jokainen työpaikka ja joka perhe.

Vaikka tilanne Ecuadorissa on vakava, mun tilanne täällä jatkuu samana. Jatkan vuoteni loppuun käymällä normaalisti koulussa. Osallistun luultavasti vapaaehtoistöihin ja jatkan kiipeilyä. Eli mua ei olla lähettämässä kotiin, jos nyt ei yllätä tulivuori tai zunami. Kirjottelen pian taas lisää!

Korista ja Futista

Tätä oon oottanut!!! Viime viikolla vihdoin päästiin meijän koulun koris peleihin. Missattiin suunnilleen puolet kouluviikosta. Ihanaa. Maanantaina alko siis koulun jengin pelit, joita oltiin katsomassa joka päivä suunnilleen 2 tuntia. Huippu meno koska kaikki on niin täysillä mukana kannustamassa omaa koulua. Siellä oli paremmat kannustukset kun SM- liigan lätkäpeleissä.

Noi pelit oli siis aina ilta-päivällä ja aamulla meillä oli omat luokkien väliset pelit koriksessa ja futiksessa. Mä pelasin korista. Meijän IB joukkueet oli kyllä semmosella tasolla, että huomaa hyvin kuinka paljon niillä on aikaa treenata mitään. Täällä muutenkaan ihmiset ei vaan treenaa, puhumattakaan venyttelystä. Vieläkin kuulen siitä kuinka venyvä oon, koska pari viikkoa sitten venyteltiin liikkatunnilla ja kolautin kunnolla pään lattiaan. On siis ihan normaali venyvä Suomessa. Mutta joo meidän tyttöjen pelit oli kyllä semmosta ampiaispesä juoksua. Hävittiin kaikki pelit! Mutta kivaa oli, ja viimeviikolla lähennyin vielä enemmän mun luokan tyttöjen kanssa. 

Ja alotin seinäkiipeilyn viime viikolla. Käyn nyt 3-4 kertaa viikossa kiipeilemässä. Se maksaa 30 kuukaudessa, eli ei oo niin kalliskaan. Kirjottelen viikonlopun jälkeen lisää, nyt on paljon puuhaa tiedossa!

Pääsiäistä

Tässä teille linkki videoon Quiton pääsiäisparaatista. Se on jumalaa palvovien juttu, eli centro historicossa joka vuonna kokoontuu tuhansia ihmisiä kärsimään jeesuksen lailla. He laittavat liilat lakanat päälle ja kävelevät paljain jaloin monta tuntia auringon paahteessa. He eivät syö mitään ja jotkut ruoskii itsensä verille. Tämän jutun tarkotuksena on jotenkin ylistää jeesuksen tekemiä uhrauksia ja päästä lähemmäksi Jumalaa. Tämä tapahtuma oli ensimmäinen josta voin sanoa , että en tykkää täällä. Se on tosi karua katsottavaa kun ihmiset ottaa pieniä lapsia mukaan ja moni lapsia pyörtyilee ja voi kuollakin paisteeseen. Vaihdossa ollessa on niin paljon helpompi kohdata kaikki jutut avoimin mielin ja kuunnella ja opetella, mutta tää meni asioihin, joita mä en enää kyennyt ottamaan avoimesti vastaan.

 

Tässä linkki:

 

https://www.youtube.com/watch?v=2JT7I3rGVjI

Täällä ihmiset on siis tosi katolilaisia. Ja taisinkin äitille yhdessä skype puhelussa sanoa, että kun tuun kotiin niin en halua kuulla vuoteen yhtäkään sanaa jeesuksesta. Mulle on tosi okei uskoa mihin ikinä haluaa, kun hyväksyy muut uskonnot ja ihmiset, mutta täällä jotkut ihmiset on niin syvällä uskossaan, että ne sokaistuu kaikelta muulta. Ennen kun tulin tänne saatoin ehkä välillä miettiä oisiko jumalan olemassa olo mahdollista. Nyt voin sanoa, että olen täysin ateisti ja uskon biologiaan ja  tieteisiin. Sanoin vahingossa alkuvuodesta pienesti mun mielipidettä uskonnosta mun isovanhempien kuullessa ja sen jälkeen olen pitänyt suuni tiukasti supussa. Joten tämä osa kulttuurista jää multa varmaan omaksumatta.

+18

Tuli sitten täys-ikäsyys saavutettua. Eihän me minnekkään baariin lähetty ,niin kun oltais Suomessa tehty. Mä oon vielä lääke kuurilla viimeviikosta,jonka vietin sairaalassa ja jouduttiin menemään koululle illalla. Olin siis 6 yötä sairaalassa tipan päässä, koska en pystynyt syömään mitään ja pahimpana päivänä en edes puhumaan ilman, että vedet valuu silmistä. Mulla oli angina de Vincent, eli jonkunlainen hinkuyskän sukulaistauti. Kukaan ei oikeen tiedä mistä mä sen nappasin, mutta luultavasti mun vastustuskyky vähän heikkeni kaikkien ongelmien takia, mitä meillä on nyt täällä ollut vastaanottavan järjestön kanssa. On ollut paljon tunteita ja selvittelyä. Kerron tarkemmin kun tilanteet on vähän rauhottunut.

Mutta kyllä mulla silti ihan kivat synttärit oli. Koulussa meijän luokkalaiset lätsäs mulle kakun naamaan, niinkun täällä on perinne tehdä  ja vedettiin sormilla sitten kakkua tunneilla. Poikia lyödään aina vyöllä takamukselle, niin monta kertaa kun on vuosia, mutta tytöiltä tää perinne jää pois. Koulun jälkeen lähettiin kavereiden kanssa syömään ravintolaan ja ne toi mulle sielläkin kakkua. Mentiin meidän kasvis-syöjä porukan kanssa liha ravintolaan, koska minä, hendrik ja jose haluttiin lihaa. Muut toi omat ruuat toisista paikoista. Suomessa jos haluaa saada hyvää lihaa, pitää maksaa semmonen 20 euroa, joten rakastan käydä suömässä liha paikoissa täällä. Hyvä pihvi maksaa suunnilleen 10 dollaria.

Tosiaan mentiin sen jälkeen tosi tylsään vanheimpainiltaan koululla ja en oikseestaan tajunnut miksi meidän edes piti siellä olla. Mutta vietettiin loppuilta koululla. Lauantaina mentiin syömään mun perheen kanssa ja illalla meidän sukulaisia tuli synttäri teelle. Ja mun 7 vuotias serkku piti mulle tanssi esityksen. Se oli söpö!

Tanssiesitys

Mun pieni gluteeniton synttärikakku (Pihla huomaa kynttilät)

Kakkusota Mishelin kaa

Okei kaiken sairaalahässäköiden ja synttäreiden jälkeen ollaan pikkuhiljaa palailtu normaaliin arkeen taas. Olen koittanut ettiä mulle crossfit salia, mutta en tiiä jos se on nyt joku trendi täällä, koska ne on ihan älyttömän kalliita. Joten alotan ehkä kahen viikon päästä seinäkiipeilyn Jorisin kanssa. Löydettiin yksi ihan kiva paikka, tosin vähän kaukana meistä, mutta ei se mitään.

 Seuraavalla viikolla  on myös semana santa, eli pääsiäis viikko niin meillä on muutama päivä koulusta vapaata. En ole varma haluanko mennä, mutta täällä tehdään sama kun espanjassa, eli torstaina ihmiset lähtee kävelemään kantaen ristejä ja kärsien päivän. Sinäänsä olisi ihan kiva mennä katsomaan tää osa kulttuuria, mutta monet sanoo, että se on tosi karu tapahtuma. Katotaan uskallanko mennä. Sinne kuolee pieniä lapsia joka vuosi, koska niiden vanhemmat haluaa niiden oppivan jumalasta. Näin syvällä jotkin ihmiset ovat niiden uskossaan, että laittavat lapsensa kärsimään kuumuuteen päiväksi Jos menen niin kerron millasta oli!

Kirjottelen lomalla lisää! Mutta kaikki on hyvin!

Suhteita ja elämää

Tosiaan enään kolme ja puoli kuukautta tätä lystiä jäljellä. Aika vaan kulkee. Toisaalta tuntuu, että oon ollut täällä jo vuoden kun ajattelee kuinka hyvin tunnen paikat ja kuinka hyvin oon itelleni tänne uuden elämän luonut. Toisaalta tuntuu hullulta ajatella miksi halusin lähteä vaihtoon. Miksi haluan luoda uuden elämän toisella puolella maapalloa ja kun aika koittaa, kääntää vaan selän ja jättää kaikki minkä on tänne rakentanut. Se on kuitenkin yksi tarkoitus tässä vuodessa ja se vahvistaa ihan älyttömästi. Mulla on kuitenkin käynyt alyttömän hyvä tuurikin kaiken suhteen mitä on eteen tullut. Ensimmäisenä tulee mun perhe. Mulla ei tosiaan voisi olla näin hyvä vuosi jossain muussa perheesä. Mun perheeseen siis kuuluu Natalia ja Santiago, jotka perjaatteessa on mun vanhemmat, mutta meillä on enemmänkin kaveri pohjainen suhde. Meillä ei ole niin paljoa ikäeroa, että voisin kutsua niitä vanhemmiksi. Santiago on musiikin tuottaja ja meidän talossa pyörii muusikoita pitkin viikkoa. Välillä se on vähän ärsyttävää kun ne on soittamassa myöhään yöllä, mutta se on sen verran harvoin, että ei sillä ole niin paljon väliä. Natalia on valokuvaaja ja käy kuvaamassa joskus, mutta tällä hetkellä on kotona mun veljien kanssa. Mulla on siis 6 ja puoltoista vuotiaat pikkuveljet. Ne on ihania. Aluksi oli vähänn kiusallista isomman kanssa, koska en ymmärtänyt mitä se puhuu mulle, mutta nyt katellaan jo leffoja yhessä ja se tulee ampumaan mua jollain leikkiaseilla. Pienempikin on ottanut mut hyvin perheeseen ja nukahtelee aina mun syliin. Eli meillä on tosi normaalit sisarus suhteet mun pikkuvelijen kanssa.

Mulle on kehittynyt myös kaksi tiivistä kaveriporukkaa. Paikalliset ja vaihtarit. Meidän vaihtariporukassa jota sanotaan enemmänkin perheeksi on me suomalaiset Kristinan kanssa, 3 saksalaista Naemi, Hendrik ja Joris ja 2 kanadalaista Bianca ja Anatole. Itse asiassa viime viikolla meidän porukkaan liittyi Marhta Saksasta ja saa nähä kuinka kauan menee että saadan se mukaan meidän juttuihin. Ollaan jo tiivistytty niin paljon että kukaan ei oikeen välitä mitä sanoo toisille ja käyttäydytään oikeasti kun perhe. Meillä oikeestaan oli pieni sisarus väittely kristinan kanssa yksi päivä siitä kuka saa käyttää konetta ja kävellään vaan toistemme kaapeille pöllimään herkkuja ja vaatteita. Kaikki meistä on ihmisiä jotka ei olisi ikinä tutustunt toisiinsa jos meillä ei olisi sama taival. Se on oikeastaan kiva koska meillä riittää puhuttavaa.

Paikallisista kavereista läheisimpiä ovat liz, mishell ja sofia, joiden kanssa olen samalla luokalla. Laitoinkin pari kuvaa aikaisemmin. He ovat ne joiden kanssa puhutaan turhia asioita ja tylsistytään yhdessä tunneilla. Mishellin kännykkä on täynnä selfieitä tunnilta ja keksitään aina jotain viihdykettä. Olen kaikista eniten tekemisissä niiden kanssa koulussa. Koulun ulkopuolella hengailen vuoden vanhempien kanssa, joihin olen nyt vasta tutustunut enemmän. Meidän luokalla jotkut on 16 -15 vuotiaita ja ihan tosi mukavia tyyppejä, mutta mennään vähän eri aaltopituuksilla. Sanotaanko että näille ihmis biologian ja anatomian tunnit on mahdottomia pitää kun koko luokka räkättää maha kippurassa. Suomessakin olen aika kypsä nuori, joten olen enemmän samalla tasolla vuoden vanhempien kanssa täällä. 

Kolmosien kanssa enemmän pidetään hauskaa kun keskustellaan syvällisiä. Niistä monet ovat vähän puolituttuja joiden kanssa voin jutella bussissa ja olla porukalla. Ne on ne joiden kanssa menen Santiagon keikoille ja hengailen viikonloppuisin. Ihanaa porukkaa ja varmaan vähän ajan päästä musta tulee niidenkin kanssa vielä parempia kavereita. Jose on myös kolmosella, eli valmistuu tänä vuonna. Läheisimmät tietääkin jo enemmän, mutta Jose on siis mun poikaystävä ja oikeastaan paras kaveri. Vietetään tosi paljon aikaa ja kierrellään paikkoja minkä ehitään. Mulla on hyvät suhteet myös sen perheeseen ja menenkin sinne aina leipomaan herkkuja kun meillä ei ole kotona uunia.  

Tämmöset on siis mun kaveriporukat ja mun elämä täällä.  Mun täytyy olla itestäni ylpeä, että olen saanut tän kaiken kasaan. Ihania ihmisiä lähipiiri täynnä. Myös Suomessa! Senkin olen oppinut, kuinka rakas ja ihana mun perhe, kaverit ja tuttava piiri siellä toisella puolella on. Teitä on ikävä!

 

;

Martha,Kris, Naemi, Joris, Minä ja Hendrik

 

 

Jose, minä, Kris ja Joris

 

 

Mishell, Liz ja Mavy

 

Mä ja Jose

 

Minä, Liz, Mishell ja Sofia

 

Mitad del Mundo

Tälläseltä näyttää siis maailman keskipisteellä, Mitad del Mundossa. Käytiin siellä Lauantaina Josen kanssa ja se on kyllä kiva paikka, mutta oltiin kummatin ihan kipeenä. Mulla oli edellisenä yönä kuumetta ja mahat ihan sekasin. Täällä on niin erilainen bakteerikanta, että oon vähän väliä kipeenä. Eli pitää katsoa missä syö ja mitä syö. No metiin siis bussilla ja jouduttiin jäämään pois jossain keskellä ei mitään, koska ei vaan pystynyt seistä kuumassa bussissa kauheella ololla. Otettiin sitten pienen happihyppelyn jälkeen taxi perille. Onneksi taxit on halpoja täällä. Aloitusmaksu on 50 senttiä laillisilla taxeilla.

 

.

 

Tämmöseltä siellä näytti ennen :

 

Tässä vielä muutamia kuvia perinteisistä inca tavaroista ja meidän pikku matkasta.

Panama hatut

Inca nukkeja